Joulukirje

Ihanat amoriinin ja Somistevuokraamomme lukijat, seuraajat, yhteistyökumppanit ja ystävät. Hyvää joulua

Vanhimmat seuraajamme ehkä ovat pohtineet miksi tänä vuonna amoriini.com Juhlaoppaan joulukalenterissa ei ole ollut arvontoja - yleensähän meillä niitä on ollut ja olemme saaneet ilahduttaa monia lukijoitamme pienellä joululahjalla.

Tänä vuonna amoriini osallistuu Love Me Do -häätapahtumassa tammikuun 23. päivänä Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävään hyväntekeväisyyshäähuutokauppaan yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Hyväntekeväisyyshuutokauppa järjestetään kotimaisen lapsiperheitä auttavan HOPE-yhdistyksen toiminnan tukemiseksi. Huutokauppaa tulee vetämään hän itse, eli Suomen Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki. Tänä vuonna siis teemme hyvää näin ja siksi joulukalenterissamme ei ole arvontoja. Meidän kasaamassa huudettavien potissa on pääsääntöisesti lahjakortteja, joita voi käyttää esimerkiksi hää- ja juhlapukuliikkeissä sekä ihanissa alan verkkokaupoissa. Moni yhteistyökumppanimme on ollut hyvin avokätinen, keräämässämme potissa on yli 3000 euron arvosta huudettavaa.

Tänä vuonna tuntuu erityisen hyvältä olla tekemässä hyvää. Niin monella on ollut haasteinen vuosi. Myös Love Me Do:ssa ollaan tehty hyvää. Moni yritys on ollut kovilla taloudellisten haasteiden vuoksi. Siksi Love Me Do:ssa näytteilleasettajahinnat on laitettu niin alhaisiksi, että messuille voi tulla pienikin yritys pienten tulojensa rajoittamatta osallistumista. Kävijöitä ajatellen Love Me Do on ojentanut kätensä vielä pidemmälle, suorastaan niin pitkälle, että tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy.

Haluatko osallistua? Sinä voit auttaa ja olla osana tekemässä hyvää esimerkiksi saapumalla paikalle 23.1.2016 Helsingin Kaapelitehtaalle ja osallistumalla huutokauppaan. Huutokaupattavaa on paljon ja se kaikki helpottaa omaa budjettianne juhlien järjestämisen osalta. Jos olet yhteistyökumppanimme ja haluat tulla mukaan amopottiin lahjoittamalla jotain huutokauppaan, ilmoitathan meille info@amoriini.com tai suoraan messujärjestäjälle info@lovemedo.fi

Osallistua voi myös jakamalla tätä joulukirjettä

Tehdään yhdessä hyvää! Me pistämme pottiin vielä Somistevuokraamomme osalta jotain suloista: Hääkarkkilahjakortin, jolla voi tilata omiin juhliinsa karkkibuffetillisen makeaa ja tarjoamme huutajalle avec vielä paikan päällä mitä tahansa herkkua he haluavat nauttia jostain paikalla olevasta Street Food -pisteestä.

Häähuutokaupan huudettavat ja huutokauppaan liittyvät infot julkaistaan hieman myöhemmin osoitteessa www.lovemedo.fi



Suloista joulua teille kaikille

-amoriinit & Somistevuokraamon väki